keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Fitness päivän kenraaleja ja muuta hömppää :)

Hiilarimahasta selvitty ja itseasiassa paino on laskenut semmosiin lukemiin etten muista koska olisin painanut näin vähän, eilinen aamupaino 57,6kg! Vielä mennään alaspäin, mutta loput taitaa olla nestettä :) Sain uuden ruokavalion heti hiilaritankkauksen jälkeen. Aamupuuro edelleen sama treenipäivinä<3, nyt saan mussuttaa lounaalla ja päivällisellä VAIN KANAA!!! ja kananmunanvalkuaisien määrä lisääntyi, välipalalta lähti mantelit, muuten aika sama kuin ennen :) Treeni buusteri otettiin pois, joten treenit vedetään kofeiini taplettien voimilla, mutta hyvin on kyllä treenit kulkeneet ilman buustereitakin :)

Keksin uuden tavan tehdä ruokaa, lämmitän uunissa ruokani ja laitan valkuaisen päälle&mausteita niin hyvää tulee <3



Viime kirjoituksen jälkeen sattu haaveri selän kanssa treenatessa etureisiä. Salille on tullut uusi Hack-kyykky laite jossa liikerata on hieman erilainen kuin vanhanaikaisessa. Olen tehnyt kyseistä liikettä aiemmin, mutta nyt jotenkin en keskittynyt ollenkaan selän hallintaan. Eli kyykätessä alas selkä irtautui selkänojasta hieman ja ponnistaessa ylös kuului JA tuntui NAKS! Pääsin kyllä vaivanloisesti ylös, mutta heti tuli jäätävä vihlonta alaselkään että kävely ja pelkkä seisominen oli tuskaa...treenit lopetin siihen, mutta jääräpäänä tein istualteen pyörällä loppuaerobisen maltilla kun se ei tuntunut selässä. Rasvan polttaminen tässä vaiheessa oli se tärkein asia, mutta jälkiviisaana olisin voinut jättää sen aerobisen pois. Onneksi oli vakio kehonhuoltajani/hieroja salilla ja sain ensiapua selkään. Kuitenkin oli pakko mennä seuraavana päivänä päivystykseen ja sain sitten piikit peppuun(voltaren&norflex), viikon sairasloman ja lääkkeet kotiin. Pelkäsin kuollakseni että meni selästä välilevy ja kisat ovat ohi, mutta lääkäri oli sitä mieltä että lihakseen tuli paha kramppi ja menee ohi. Se menikin nopeasti ohi ja säästyin säihkähdyksellä kun maltoin selkää ärsyttämistä ja treenasin mitä pystyin. Vastahan mulla meni olkapää? "Urheilija ei tervettä päivää näe?" :D No ei tosiaan... Flunssaa mulle tuli sitten seuraavaksi, mutta sekin oli vain muutama päivän ja valmentaja käski pakkolepoa hyvällä omatunnolla pari päivää että kroppa kunnolla palautuu ja stressi vähenee + extra annokset sinkkii ja vitamiineja :)

Kehonhuollosta puheen ollen... Taitava hierojani jolla käyn säännöllisesti hierottavana/lihasten kalvojen avauksessa, opiskelee lihastenkalvojen avaamista uudella faskia käsittelyllä. Eli apuvälineenä on kolme erikokoista metalli käsikappaletta jolla avataan kireät kalvot. En valehtele, se sattuu todella paljon! Mutta sillä on saatu todella hyviä tuloksia ja oon itse todella tyytyväinen :) Pohkeet mulla on ollut nyt varsinkin todella kireät kun on aerobista niin paljon, ettei ne kerkiä palautua tarpeeksi nopeasti, joten kokeiltiin tätä. Hurjat mustelmat tuli, mutta mulle tulee todella herkästi ja syön todella isoja määriä omega-3,jotka vaikuttavat myös asiaan. Mustelmat myös lähti todella nopeasti pois, onneksi :D





Tampere reissu oli viime viikonloppuna ja lähdin jo hyvissä ajoin perjantaina, jotta sain siskon perhettä nähdä ennen kiireisiä päiviä<3 Lauantaina päätin treenauttaa vatsat ryhmä treeneissä, ku oli hieman vielä flunssaa. Personal treinarit Jouni Puhakka & Jukka Räsänen pitivät kyllä huolta ettei ollut helppo tunnin vatsatreeni, niin jäätävä polte koko ajan että oli kolme päivää vatsat hellänä treenistä, kiitos pojat! ;)
Illalla mentiin vielä Fitfarm-tyttöjen kanssa pepsimaxille kuppilaan juoruomaan kaikennäköisistä asioista, kumma juttu kun ne liitty jotenkin fitnekseen :D


Upeat Fitfarmin tytöt&minä! <3

Sunnuntaina oli Fitness päivät, jotka ovat lähinnä kisaajille tarkoitettu. Päivä lähti aamusta käyntiin Bikini-tyttöjen poseharkoista, jonka aikana bodylaiset treenasi ja vaihto. Sitten oli infotilaisuus meille kevään kisaajille, mm. kisavärin levitystä, aikatauluista, tuomareista jne...Lopuksi oli meidän kevään kisaajien kenraalit, eli harjoiteltiin kuin olisi ollut tosi tilanne. Vertailut vierekkäin ja t-kävely, kuvia kuvagalleriassa. :) Voin myöntää että pikkupikkubikineissä keikistely jännitti todella paljon vieraiden ihmisten edessä, joten se näkyi jäykkyytenä yläkropassa...eli loppuviikot menee kävelyn harjoitteluun ja että rentoutan itteni ;) Olin ainoa jolla oli kisabikinit kenraaleissa päällä ja myös meikki&hiukset&rusketus laitettuna, siksi ehkä kuvissa erotun enemmän kuin muut, mutta toivotaan että erotun myös kisalavalla :D

Jarin ja Samulin kuntotsekki oli samassa kuin harjoiteltiin poseeraamista. Erittäin lyhyt vastaus tuli molempien suusta.... "valmis"! Eli tarkoittaa sitä että ei tehdä muutoksia ruokavalioon&treeniin, samat ohjelmat kaksi viikkoa ja sitten viimeinen "viimeistely viikko" jossa ihan eri ohjeet. Jälkikäteen sain vielä Jarilta  palautetta että "kunto on edennyt hienosti ja saavutamme sellaisen tiukkuuden mitä haetaankin hyvin ja lihakset sulla riittää 100% varmasti….nyt siis huolettomana vaan eteenpäin :) " Eli näillä mennään, jeah!!! :D Ensi sunnuntaina pitää vielä laittaa kuntokuvaa Jarille ja menen käymään ensi viikolla Tampereella hänen luonaan näyttämässä kuntoani livenä ja käydään läpi viimeistely ohjeet. Jännittäää!!!

Olin myös toisissa kenraaleissa samana päivänä Liikuntakeskus Leidissä. Siellä oli isompi yleisö ja neljä "tuomaria" jotka antoivat palautetta harjoituksen jälkeen. Oli todella hyvä kokemus, koska se poisti paljon esiintymis pelkoa ja sain enemmän itseluottamusta. Palaute oli todella rakentavaa ja perusteellista, jota arvostan todella paljon, koska siitä pystyy vielä parantamaan omaa suoritusta. Hyvää palautetta tuli myös ja se on aina kivaa kuultavaa. :)

Kisahiukseni laittaa Lohjalainen yrittäjä Tony Koskiluoma-Vaarno ,yritys nimeltä VOX. Päätettiin että kiharalla mennään, naisellisuutta haetaan :) Hiukset ovat nyt kisaa varten värjätty todella tummaksi, koska spottivalot lavalla syövät väriä ja ihon kisaväri on myös todella tumma. Myös Lohjalainen STUDIO LUXOS, eli Mira Huttunen laittaa minulle kisakynnet <3 Kynnet saavat olla ihan mitä vaan, mutta minä itse rakennekynsien tekijänä rakastan kynsiä, joten haluan että ne laitetaan kuntoon!! * päivä prinsessana* :) Kuvaa tulossa vikalla viikolla! Kisavärit on nyt ostettu ja huoltajani "maalaa" minut pari pvää ennen kisoja, viimeistely väri tulee kisapäivänä. Hampaita olen vaalentanut joka ilta valkaisukynällä, jotta taatusti hymy huomataan ;) Haluan että iho on mahdollisimman tasainen kisaväriin, joten olen kuivaharjannut&rasvannut ihoa joka aamu ja ilta. Meikin teen itse huoltajani kanssa, jotta siitä tulee itseni näköinen ja säästän siinäkin lompakkoa :)

Alle kolme viikkoa enään, viikot menevät nopee joten hyvää jännitystä kevät ilmassa :)

torstai 6. maaliskuuta 2014

Hiilaritankkausta :))


Lahti reissu meni oikeen hyvin, olkapää oli tervehtynyt ja ei vaivannut yhtään, kiitos siitä kuuluu vakio hierojalleni! :))

Päivä alkoi Lahden K&M salilla Samulin ja Sirpan luennolla, jossa käsiteltiin mm. kisojen säännöt, bikinit, kengät, meikit, hiukset, kisavärit, kynnet ja tuomareiden näkökulma jne. Hyvää kertausta tuli ja myös hyödyllistä uutta tietoa kevään ja syksyn kisaajille. Bikini-tytöt aloitti ensin poseerausharjoitukset ja Bodylaiset treenasivat sillä aikaa ja sitten vaihto. Omasta mielestäni poseharkat meni hyvin, asennot ovat aika lailla hallinassa, joten pystyn nyt keskittymään enemmän kävelyyn ja T-kävelyyn. Harmi ettei keritty harjoittelemaan T-kävelyä lainkaan kun oli niin paljon osallistujia. Muutaman kuvan kaveri kerkesi nappaamaan harkoista, kuvat löytyvät kuvagalleriasta :) Ilokseni pääsin treenaamaan selkää ja hauista ilman mitään kipuja ja superhyvä tuntuma tuli ja hiki virtasi :)

Samulin kunto tsekistä tuli kommenttia seuraavasti: ” Hyvältä näyttää, ollaan aikataulussa. Olkapäissä hyvin pyöreyttä, etureidet hyvin näkyvillä, peppu ja keskivartalo parantuneet huimasti, selkä tiivistynyt huomattavasti. Kokonaisuus on todella hyvä, ei ole liian dominoivaa lihasryhmää vaan kaikki on tasapainossa, sitä tuomarit hakevat. Lihaa ei saa 7viikossa lisää, mutta parannetaan sitä mitä on. Kehitettävää on aina, mutta sinulla on huima potenttiaali lajiin. ” 
 Jarille lähetin Samulin ottamat kuntokuvat ja kommenttia tuli: ”Hienosti etenee kunto, hell yeah!!!” :D

Jarilta tuli samalla muutoksia ruokavalioon ja hieman treeneihin. Ruokavaliosta vähennettiin tasasesti rasvoja, proteiineja, hiilihydraatteja ja myös treenijuomasta otettiin hiilihydraatit kokonaan pois. Treeneihin tuli muutosta että jokasen treenin jälkeen teen intervalli aerobisen kovalla sykkeellä ja 3-4 kertaa maximi sykkeellä. Jos ei treenien jälkeen ollu paita märkänä niin viimeistään aerobisen jälkeen oli paita JA hiukset läpimärät hiestä ....RASVA PALAA, jeah!!!

Jarilta saatu myös lupaama HIILARITANKKAUS <3 Tätä oli odotettu suu kuolaten :D Ohjeet tankkaukseen oli että päivän aikana saa olla 600g hiilaria, muuten proteiinia vähän ja rasvat minimissä. Suunnittelin ja laskin monta tuntia että mitä haluan ja saan syödä, mielekästä puuhaa ku samalla kuola valuu paidalle :D Hiilaritankkauksella ideana on että tyhjät energia varastot täytetään puhtaalla hiilarilähteillä ja saadaan lisää buustia aineenvaihdunnalle kun on ollut niin kauan vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Nautiskelu päivä oli viime sunnuntaina ja tässä oli mun menuu <3

Aamupala:
Riisipuuroa rasvattomaan maitoon,  mansikkahilloa ja lasillinen tuoremehua <3 (Ei ole kuvaa kun oli niin kova nälkä ettei kerkinyt edes miettimään kuvaamista) :D En myöskään muistanut ottaa aamukunnosta kuvaa ennnen aamupalaa, joten otin kuvan vasta sen jälkeen... Mutta eipä toi maha vielä reagoinut turvotuksella mitenkään ensimmäiseen ateriaan. :)

Välipala:

Chiliriisikakkuja, banaania ja hieman hunajaa.
Lounas:
Köyhiä ritareita rasv.maitoon+kaneli, kardemumma, mansikkahilloa <3




Välipala:
Karjalanpiirakoita, kalkkunanleikettä, tomaattia ja teetä.
Päivällinen:
Bataatti ranskalaisia uunissa, Chilitomaattisoossia + kaksi Grillileipää kalkkunaleikkelettä, tomaattia ja chilisoossia

Iltapala:
Kevyt Vanilija Jäätelöä & mansikkahilloa <3 (melkein puoli litraa!!)

Otin kuvaa kaiken syömisen jälkeen ja maha oli paisunut kuin pullataikina ja oli mahottoman kipeä, mutta nautin jokaikisestä suupalasta minkä sain, seuraavan kerran saan herkutella kisapäivänä kun kisat ovat ohi! OLI TODELLA HYVÄÄ!!! Parhaat oli köyhät ritarit vaikka tuli hieman ähky ja jäätelö!!! :))


Aamupalan jälkeen maha
Pulla maha
Seuraavan aamun maha















Sain mun sponsorilta TehoSportilta hupparin, rohkean mies/nais vuosiseinäkalenterin(upeita kuvia) ja sekä UUTUUTTA! :)) Eli Tehosportin patukka vaihtoehtoihin on tullut VÄHÄSOKERINEN proteiini patukka treenien jälkeen syötäväksi. Itse en nyt kisadieetillä voi syödä ollenkaan mitään sokeria, kun jokainen suupala vaikuttaa lopputulokseen. Mutta avomies ja kaveri pääsi testamaan patukkaa ja palautetta tuli että parhaan makuinen patukka tähän asti Tehosportilta! Makuna siis suklaa, jossa on ihana suutuntuma muropohjasta, käykääs maistamassa! ;) Itselleni säästän ehdottomasti muutaman patukan että saan syödä kisojen jälkeen, namnam! :))
 


Kiitokset TehoSportille!!!



Enään reilu VIISI VIIKKOA kisoihin!!! Loppukiri woopwoop :D